sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Moottorin mekaniikka harjoitustyö

Tämä oli monta tuntia vievä harjoitustyö, koska purimme moottorin aikalailla niin atomeiksi kun sai ja koneistimme venttiilit, hoonasimme sylinterit ja hioimme sylinterikannen. Partnereina minulla EnniMilla ja Katja.

 "Muistia virkistäviä" kuvia tuli otettua muutama mutta välillä huomasi että vielä enemmänkin olisi saanut kuvailla jotta kokoaminen olisi käynyt helpommin, koska jokaiselle osalle ei heti meinannut paikkaa löytyä.



Moottori ympäri ja öljypohja irti.

Venttiilit otetaan pois ja laitetaan takaisin tämän näköisellä koneella, jota ohjataan lattialla olevalla polkimella.

Kun venttiilit oli saatu kannesta pois, ne putsattiin hiekkapuhaltamalla.


Näissä venttiileissä oli selkeästi alue mitä ei haluttu hiekkapuhaltaa, joten tämä alue teipattiin piiloon. Teippiä parempi vaihtoehto olisi ollut pieni kumiputken pätkä mutta ihan hyvin mentiin nyt tällä.
Käynnistys.
Polkimesta painettaessa tulee "hiekkaa" kammion sisällä olevasta putkesta.

Kädet menee kumihansikkaisiin kammion sisälle.
Kammion yläreunassa on ikkuna josta ei ole hirveän selkeää näkymää sisäpuolelle ja lyhyellä ihmisellä (esim. minulla) voi olla vielä enemmän vaikeuksia nähdä sisälle.
Ero puhalletun ja puhaltamattoman välillä.

Hiekkapuhalluksen jälkeen venttiilien istukat pitää hiota kiiltäviksi jotta venttiili olisi tiivis. Kuten ylemmässä kuvassa näkyy, on puhaltamattoman venttiilin istukka kiiltävä ja tasainen, puhalletun istukka karkean tuntuinen.


























Venttiilien jälkeen kairattiin kannessa olevat venttiilien istukoiden vastakohdat tasaisiksi.

Tarkistetaan oikea kulma, jossa kairata.
Tässä oli monta vaihetta, mitä painetaan, mitä
väännetäänja missä järjestyksessä.



Seuraavaksi sylinterikannen hiontaan. Ensin kokeillaan lasin ja erittäin herkän mittarin avulla onko kansi suora vai vino, sitten asetuksia koneeseen ja kansi rullaamaan koneen alta moneen kertaan.





Toisen lohkon sprayjasimme hopealla.

Sylinterien hoonaamisesta ei ole kuvia, joten mennään suoraan pariin kuvaan mäntien laittamisesta.. Tällä simppelin näköisellä välineellä männät sai helposti takaisin omiin koloihinsa.



Pienten kiroilujen ja päänhakkaamisten jälkeen saatiin moottori takaisin kokoon ja joillekin muille harjoituskappaleeksi!



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Yleismittari (Multimeter)

Näin sähkötyö-jakson kunniaksi ajattelin tehdä itselle muistiin yleismittarista asiaa, koska se on ehkä tärkein autosähkötekniikassa käytettävä diagnoosilaite. Ennen mittaamisen aloittamista on mittari valmistettava mittauskuntoon.                   Hyvä tapa on lähteä mittarin alaosasta ylöspäin
1 - Mieti mitä olet mittaamassa (esim. virtaa, jännitettä vai resistanssia)
2 - Kytke mittausjohtimet mittauksen vaatimiin johdinnapoihin
3 - Säädä valintakytkin oikeaan asentoon
4 - Tarkasta ettei näyttö ole pidossa ja aloita mittaus

Valintakytkimen symbolit:

1. Vaihtojännitemittaus

2. Tasajännitemittaus

3. Tasajännitemittaus (millivoltit)

4. Jatkuvuus-, Resistanssi- ja kapasitanssimittaus

5. Diodimittaus

6. Tasa- ja vaihtovirtamittaus

7. Tasa- ja vaihtovirtamittaus (mikroampeerit)













Virtapihti (Current probe)

Yleismittarilla voidaan mitata virtaa myös lisävarusteena saatavan virtapihdin avulla. Virtapihdin etuja on ettei piiriä tarvitse katkaista mittauksen suorittamiseksi eikä mittaria voi kytkeä väärinpäin.























keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Puolijohteet ja magnetismi

SÄHKÖVASTUS
- Vastustaa sähkövirran kulkua
- Mittayksikkö ohmi
- Esim. vastusmateriaali rauta, hiili
- Kun johtimen pituus kaksinkertaistuu, myös vastus kaksinkertaistuu
- Kun johtimen poikkileikkaus puolittuu, vastus kaksinkertaistuu

PTC-VASTUS (Positive Temperature Coefficient)
- Johdinmateriaalin vastus riippuu lämpötilasta
- Vastus kasvaa kun lämpötila nousee
- Kutsutaan kylmäjohtimeksi
- Lämpötilakerroin positiivinen
- Käytetään moottorinlämpötilatunnistimissa

NTC-VASTUS (Negative Temperature Coefficient)
- Johdinmateriaalin vastus riippuu lämpötilasta
- Vastus pienenee lämpötilan kasvaessa
- Kutsutaan kuumajohtimeksi
- Lämpötilakerroin negatiivinen

KONDENSAATTORI
- Koostuu kahdesta vastakkain asetellusta johdinlevystä, joiden välissä on eriste
- Varastoi sähköenergiaa
- Kapasitanssi (eli kyky varastoida sähköenergiaa) ilmoitetaan faradeina
- Voidaan jakaa kahdenlaisiksi, kuiviksi ja elektrolyyttikondensaattoreiksi
- Virta lakkaa kulkemasta kondensaattorin läpi, kun se on täysin varautunut
- Liiallinen jännite voi tuhota

TRANSISTORI
- Toimii kytkimenä, vahvistimena ja läpäisykyvyltään muunneltavana kytkimenä
- Koostuu kannasta, emitteristä ja kollektorista
- Kantavirtaa säätämällä, säädetään emitterin ja kollektorin välinen johtavuus
- Voi käyttää releenä





DIODI
- Päästää virran kulkemaan lävitseen vain toiseen suuntaan
- Esim. ledivalo
- Käytetään estämään virran kulku väärään suuntaan

Diodin tunnus kytkentäkaaviossa
ZENERDIODI
- Käytetään estosuunnassa
- Päästää virran kulkemaan estosuuntaan, kun valmistusvaiheessa asetettu zenerjännite ylittyy
- Soveltuu elektronisten järjestelmien ylijännitesuojaukseen ja jännitteen vakautukseen
Zenerdiodin tunnus kytkentäkaaviossa
Valodiodin tunnus kytkentäkaaviossa
VALODIODI (ns. LED, Light Emitting Diode)
- Tuottaa valoa päästösuunta käytössä
- Hyvin pieni ominaisvastus
- Korkea valoteho erittäin pienellä virrankulutuksella
- Käytetään merkinanto- tai näyttötoimintoihin

Valolle herkkä diodi päästää virran kulkemaan lävitseen kun siihen osuu valoa

Valolle herkän diodin tunnus kytkentäkaaviossa



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

X-treme Car Show 2013

Asentajakilta ja Pintakilta olivat messuilemassa 26-27.10. Esillä molemmat Ford Fiestat joiden ympärillä oli melkein kokoajan joku hääräämässä, meidän Fiastaan esimerkiksi asennettiin alustasarjaa ja ykkösten ST:seen mm. led-valoja. Tähänkin messuun kuului pitkät päivät, nauru, kyseenalainen ruoka ja meidän toiminnan esitteleminen.


Ständin kokoominen on raskasta...



Työnäytöstä, johon kuului säätää, laittaa ja ottaa madallussarjaa autoon kiinni ja pois.

Pintakiltalaisia oli tekemässä ruiskutusmaalausta ja straippausta, ja pääsi asentajatkin kokeilemaan..




Naapurista Ruotsista oli tullut joukko autonrakentelijoita Tidaholmin ammattikoulusta ja heidän valmis Hot Rod.


Valitettavasti minulla ei ole kaikista autoista kuvia mutta tässä muutama.




















Sunnuntaina saatiin pieni yllätyskin, projekti 1. palkinto, eikä kenelläkään ollut ollut mitään tietoa että olisimme sellaiseen ehdokkaina, mutta onneksi pari opiskelijaa oli ollut katsomassa palkintojenjakoa :D